Sosiaaliturvan tulee olla kansalaisuusperusteista
Suomi maksaa vuosittain 2,14 miljardia euroa erilaisia sosiaalietuuksia vieraskielisille Suomessa oleskeleville. On syytä kyseenalaistaa, onko tämä oikein ja kestävää.
Keskustelu kansalaisuusperusteisesta sosiaaliturvasta on vihdoin herätty, ja mielestäni siihen suuntaan pitäisi edetä. Nykyinen kotouttamisen järjestelmä tukineen ja kielikursseineen ei ole tuottanut tulosta: moni maahanmuuttaja ei työllisty, ei kouluttaudu eikä sopeudu suomalaiseen yhteiskuntaan. Se näkyy myös rikostilastoissa. Maahanmuuton taloudellinen vaikutus on Suomelle miinusmerkkinen.
On muistettava, että Suomessa oleskelu on etuoikeus, ei automaattinen perusoikeus. Suomeen voi hakeutua tietyin edellytyksin, tekemään työtä aloille, joihin kotimainen työvoima ei riitä, oppimaan kieltä, noudattamaan lakeja ja sopeutumaan yhteiskuntaan. Muuhun Suomella ei ole varaa. Nykyinen sosiaaliturva on liian houkutteleva vetovoimatekijä ja tulijoita kyllä riittää.
Poliitikot usein toistaa mantraa, että monikulttuurisuus on rikkaus ja että tarvitsemme maahanmuuttajia. Mutta mitä vastaisi suomalaisnuori, joka pelkää merkkivaatteidensa ryöstettävän päältä, tai vanhus, joka ei uskalla liikkua ulkona väkivallan pelossa? Heidän kokemuksensa kertoo toisenlaisen tarinan.
Maahanmuuton hyötyjä perustellaan vanhenevalla väestöllä ja huoltovarmuudella ylläpidolla. Itse pidän kuitenkin suurempana haasteena integroitumattomien maahanmuuttajien jälkipolvea. Jos vanhemmat eivät sopeudu eivätkä sitoudu yhteiskuntaan, miten heidän lapsensakaan voisivat kasvaa siihen kiinni?
Maahanmuuttajilta on vaadittava kotoutumista tosissaan. Tukien ei tule olla automaattinen oikeus, vaan ne on sidottava todelliseen integroitumiseen. Kielen opettelu on kaikista tärkein lähtökohta, jotta pääsee työllistymään.
Suomi ei tarvitse satojatuhansia uusia tulijoita. Meidän täytyy viimeistään nyt puhua maahanmuutosta avoimesti ja kriittisesti – ilman että jokainen sanavalinta nostattaa kohun. Suomalaisuutta, kulttuuriamme ja perintöämme ei puolusta kukaan muu kuin me suomalaiset itse.
Sini Laine
